Abessinialainen
KissaWiki
Kekseliäs ja utelias, seurallinen, omistajaansa kiintyvä, eloisa kissaKuvan kissa: Abessinialainen (riistanvärinen)
Historia
Villinnäköinen abessinialainen on todella hurmaava kissa, jonka uskotaan olleen aikoinaan palvonnan kohteena. Abessinialainen on todellinen kissajumalatar lajitoveriensa joukossa: se kommunikoi mielellään ja nauttii ihmisten seurasta. Tämä lempeäluonteinen, eloisa ja leppoisa kissa saattaa masentua, jos se jätetään yksin liian pitkäksi aikaa.
Abessinialainen on yksi maailman vanhimmista kissaroduista. Sen alkuperästä on versonut useita tarinoita ja legendoja. On sanottu, että englantilainen alus toi vuonna 1868 kullanruskean, hohtavasilmäisen kissan kotimaahansa paikasta, jonka nimi oli Abessinia. Nykyään se tunnetaan Etiopiana. Toiset lähteet kertovat englantilaisen sotilaan vaimosta, joka Abessinian komennukseltaan toi kissan Eurooppaan 1860. Geenitestit ovat kuitenkin osoittaneet, että abessinialaisen alkukoti on todennäköisimmin Intian valtameren rannikolla, josta ne ovat mahdollisesti kulkeutuneet siirtomaa-aikoina kauppalaivojen mukana Eurooppaan. Varmaa on, että tämän päivän aby on englantilaisen rodunjalostuksen tuotos.
Maailmanlaajuista tunnustusta rotu sai toisen maailmansodan jälkeen. Amerikkalaisten jalostettua abessinialaisen luonteenpiirteitä se sai vankan jalansijan eurooppalaisissa kodeissa 1980-luvulla ja laajensi elinpiiriään nopeasti.
Yleiset tuntomerkit
Keskikokoinen kissa, jolla on vahvat lihakset ja pieni vartalo sekä pitkät, hoikat ja jänteikkäät jalat. Pitkä häntä sopii hallittuun, tasapainoiseen ilmeeseen. Keskikokoinen pää on tylpän kiilan muotoinen, leuka ja turpa ovat vahvoja. Nenän tulisi olla linjoiltaan pehmeä. Korvat ovat tyvestä leveät, aukinaiset ja pyöreät kärjistä ja niissä voi olla karvatupsuja. Pään olemuksen kruunaavat suuret, ilmeikkäät ja mantelinmuotoiset silmät, jotka loistavat meripihkan, keltaisen tai vihreän sävyisinä.
Lyhyen, vartalonmyötäisen turkin alla on kevyt aluskarva. Rodulle tyypillistä on nk. ”abessialainen tikkaus”, eli jokainen yksittäinen karva muodostuu vuorottelevista tummista ja vaaleista nauhoista. Yleisin värin on riistanvärinen. Tämän lisäksi abessinialaisilla on kolme muutakin väriä: punainen, sininen ja beige. Kaikkia värejä syntyy rotuun Suomessa vuosittain.
Rodulla esiintyy kaksi tunnettua perinnöllistä sairautta, kissan vähittäiseen sokeutumiseen johtava PRA ja kuolemaan johtava PK-anemia, jotka ovat geenitestien avulla ehkäistävissä.
Turkki: Lyhytkarvainen Alkuperämaa: Geenitestien mukaan todennäköisimmin Intian valtameren rannikolta Koko: Keskikokoinen Hoitovaatimukset: Turkki on helppohoitonen, se harjataan ja kammataan muutamia kertoja viikossa Luonne: Eloisa, leikkisä, utelias, seurallinen, kekseliäs, villi, salaperäinen ja arvokas

